Seisoin haudan vierellä tuntui, kuin
sydämmessäni olisi ollut terävä kivi, joka raateli sydäntä
siitä oli enää
jäljellä raamit. Ne mihin koko sydän oli ollut
ripustettuna. Ennen kuin sinä menit samaan aikaan,
tuntemattomaan ja
samaanaikaan tunnettuun paikkaan, minne enkeleitä, joka ikinen hetki
lentää paikkaan
jossa olet kokonainen. Sinne minäkin haluan olen
hajalla en ole kokonainen. Veit sydämeni sinne
mukanasi. Jos sä
olisit mun vierellä kaikki olis hyvin. Voisin herätä aamulla.
Voisin kävellä kouluun.
Voisin pitää hauskaa kavereiden kanssa.
Muistan sen illan kun sä vielä olit
mun luona. Sitten sä päätit lähteä ajamaan kotiin mä makasin
mun
sängyllä puolinukuksissa kun mä kuulin kun sun mopo käynnistyi. Mä kuulin tutun moottorin surinan
mä kuulin pimeyden haistoin
onnettumuuden näin enkelin. En oo aiemmin kuullut et kukaan olis
voinu
kuulla pimeyden tai nähnyt enkelin mut se ilta oli jotain niin
erikoista en koskaan voi unohtaa sua ja sitä
iltaa. Musta tuntu et
joku sano mun sisällä nouse . Mä ajattelin että miks mun pitäis
nousta. Mä
nukahdin nukuin aamuun asti kun mä heräsin aamulla
kaikki oli poissa.
Mä kävelin alakertaan puiset
narisevat portaat joita kummitusportaiksi kutsun . Olohuoneessa
pöydän
ympärillä istui mun pikkuveli Benjam hän katsoi minua
sellaisella katseella mitä en ole hänen kasvoillaan
ikinä nähnyt. Se katse aisti pelkoo, se katse aisti suruu, se katse aisti myötätuntoo
se katse aisti
kuolemaa. Mä katsoin suoraan silmiin mun äiti
juoksi halaamaan mua. Eka mä en ymmärtäny mistä oli
kyse mä en
halunnu uskoo. Mä paiskasin lautaset päin keittiönkaappii mä
juoksin yläkertaan revin tapetit
irti mä itkin itteni kuiviin.
Nyt mä oon tässä arkun vieressä ja
luen kullatut kirjaimet Werner Johan Laakso 2012 3.9 <3 Faniella
Frida Feenalis Joki. Werner olisi toivonut että nimesi lukisi
arkussa hänen isänsä kuiskasi. Keltainen
mekkoni oli kastunut
kyyneleistä läpimäräksi nyökytin hiljaa. Olin halunnut kapinoida
ja laittaa keltaisen
vaikka hautajaisiin pitäisi laittaa musta.
Laitoin keltaisen koska juuri edellisenä iltana Werner oli sanonut,
että näytät upealta keltaisessa mekossasi. Häntä en koskaan
unohda. en aio ikinä mennä naimisiin
Werner se ainoa ja oikea
täydellisin poika ikinä vain hänen kanssaan tunsin, että Werner
oli luonamme
hautajaisissa se oli lohduttava ja samaan aikaan
pelottava tunne. Jokin jota ei enää ollut oli kanssamme
tunsin
hänen lämpimän täydellisen halauksen ja kuulin yhtä selvästi,
kuin opettajan huudon kun saimme
kumpikin jälkiistuntoa älä
pelkää Fani pysyn aina luonasi.
Eli tämmösen novellin tein tossa keskiviikkona :)
